Everyday lyricism.

There are days that stand still - even though you're moving
and sometimes it gives you the sense of freedom.
you drift among the fixed faces, motionless grins
You think, but your thoughts have forgotten the smell of things.

Wouldn't touch a thing, unless like a moth's wing.

Just sweep your fleet-footed, the street collapses under your feet until you get to sleep.

* * *

I thought I saw thy visage in the book, touched thy paper-like skin, felt thy breath in the winter... lift mine eyes up to the sky. The melodie of thy voice, this I do miss.

Longs jours, yours
long for everything
we ever shared
my love
my nature
my simple steps on the snow
the distant humming of the wind
the breath of fresh leaves
and the sighs
miss
for a long time
I lost you for so long
I couldn't say "so long" and leave
leaving for ever alone

Seul
dans le Minuit
La guirlande de la nuit

I think you need your daughter
of the day and of the longue nuit

Kaipaan lumiukkosia
ja metsän varjoisia
marjaisia
muistoja

Ego sum
Toujours, jusqu'à la fin de mon monde.

Katso käsiisi - lucid

Muistan jonkun kauan sitten kertoneen, että hän oli jostakin kuullut, miten unia hallitaan. Epämääräisyyden takaa. Kiehtovia viestejä. Tämä joku selitti, että unessa riitti, kun keskittyi ja katsoi käsiinsä; "Laske katseesi, sillä sinä olet siinä. Nosta kämmenesi kasvojesi eteen, ja tajuat. Et koskaan menettänyt hallintaa."

Vuosia myöhemmin lukaisin Carlos Castanedan "Matka Ixtlaniin" -teoksen, ja vaikka koko menestysromaani, "reportaasi" olisi suurta bluffia, uskon sen esittävän elämänfilosofiaa sellaisessa muodossa, että se on ravistellut ja ravistelee ihmisiä. Humpuuki ja rajatieto ei ole pahaksi, kun sen ottaa symboliselta kannalta. Siinä, kaiken muun ohella, mainittiin myös unessa katseen kääntäminen kämmeniin, muistaakseni yhtenä keinona, joka saattaisi toimia. Hallitsemaan unia. Minä koin valaistuksen: Tämä jonkun minulle jonakin määrittelemättömänä päivänä mainitsema huhutieto on oikeasti kirjattu johonkin yksityiskohtana; se on olemassa muunakin kuin hämäränä mieleni johteena. Vaikka nyt lukemisen muisto haalistuu, tarvitsisin taas fontin mustat railot paperissa muistaakseni, kokeakseni muiston totena..

Viime yönä katsoin unissani kämmeniin, ja siinä oli taas pelko. Hallinta? En tiedä. Olen saanut liiaksi aurinkoa. Ihoni kärvistyy, kupruilee,pelkään. Unessa katsoin sormiani ja ne olivat kuin ruskeiden pisamien kirjomia, aurinko oli nostanut iholleni pigmenttipilkkuja niin, että se alkoi värjäytyä pohjoisafrikkalaiseksi. Kävellessäni tänään katsoin käsiäni ajatellessani taas auringon voimaan, ja hämmästyin nähdessäni ne niin sieänvärisinä, muistin unen kuin kaikuna menneestä. Pelkäsin muutosta.

Ja ihmettelen, mitä minun käteni hallitsevat.

Auf Achse

1.8.2009. Saapuminen Frankfurt-Hahnille. Paljon kauppoja, kylttejä, ihmisiä kesähepeneissä. Koneesta astuesssa kohtasi kuuman päivän. Kiitoradalle jyrähtäminen oli aika menoa. Mielessäni pyörii englanti, ranska, jota olen lukenut sanakirjasta mekaanisesti ja saksanpalaset. Kelloni näyttää 19:56, Saksassa se on 18:54.

It's so easy to step on to plane,

much too easy to hop off the train

still on the way you won't stay to same

if you're still travelling with your name.

Astuminen ylös taivaalle on erilaista.

Les larmes ont traversé aux mes yeux quand j'ai quitté le sol de mon pays natal.

Je suis une femme dont les habitudes ne sont pas aventurieux. Ici, encore, j'ai les pieds sur une terrain étrange.

Il me faut un peu de sommeil.

Je vais decouvrir cette aventure toute proche à moi.

runo elämästä, jolle kuolema antaa merkityksen

Sanotaan, että kuolemassa
ne jotka uskovat paratiisiin, joutuvat paratiisiin
ja ne, jotka uskovat helvettiin, joutuvat helvettiin
mutta jos minä uskon ihmiseen
joudunko ihmiseen ?


Joudu jo !

Osa kaupunkia

Talsiessa tulee proosarunoja, rytmiltään tasaisen hitaita kuin askel toisen eteen.

En pidä kaupungeista
jotka nostavat ihmistä korkeampia aitoja naapureiden välille
ja ohjaavat kulkemaan päivittäin samaa, sitä samaa väylää
ja kun mietit, mitä aidan taakse kuuluu
se on sitä samaa, sitä samaa

Ja oliko jotakin valittavaa?

Valita reitti kotiin on kuin valitsisi elämänsuunnan.
Onko ajatusten leikki merkityksetöntä? missä välissä teeskentely ja hypoteesi muuttuu vakavaksi? Kuka näkee leikkini, kerrostuvatko niiden vaikutukset kuin rypyt leuassa, kun painaa päänsä alas...

Teen itselleni ehdotuksia:
Jos kuljet lyhyempää reittiä, olet tehokas... tehokkaampi. Ehkä hetken ehdotus roikkuu ilmassa sellaisenaan, todellinen, koherentin ajatuksen haamu. Sitten nappaan siitä, joku, jokin kahlitsija sisälläni nappaa siitä kiinni ja näpäyttää kolikon kääntöpuolen näkyviin:
Jos kuljet pidempää, hieman tuntemattomampaa reittiä, olet more familiar with different things
Ehdotukset sulautuvat yhteen, valintojen avaruus kahteen, enkä osaa kävellä takaperinkään. On mentävä kotiin kuin kirkkoon, se on rituaali ja velvollisuus. Ja ne ehdotukset: Valittuani yhden polun, en enää muista epäröintiä: Lähellä kotia tulkitsen ja tyydyn valintaani: "Joten tulen olemaan avarakatseisempi tehokkuuden kustannuksella." Aivan kuin ehdotukseni olisi koskenut suvaitsevaisuutta? Muistatko sen sävyn, muistatko miksi epäröit? (-- familiar with different things--)
Päätökset kirjoitetaan aina uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan mietit, mitä valitsit, valitsitko mitään. Niin hetken mietit, mutta useimmiten unohdat miettiä, ellet muistuta itsellesi; "kirjoita tästä!" Taas valintatilanteessa, mitättömässä, mielen kammion ehdotusten virroissa, unohdat takertua konkreettiseen, ja miksi takertuisit? Koska suhteellisuus kertoo, miten valita arvokkaasti ja todella.

Kestävyydestä

Ensin se kutsuu - ja kuuntelee.
Sitten se kysyy, sitten se kaikuu.
sitten se käskee, sitten se kestää.
Sitten se vaatii ja sitten se kärsii.

Sitten se karjuu, sitten se kiduttaa.
Sitten se kirkuu, sitten se kumahtaa
ja karaisee

Se on nälkä ja pelko, kylmyys ja jano,
väsymys
ja syvä uni