Oodeja kadotetuille

             * * *

Kasvosi ovat kauniit
vaikka et enää muista, millaiseksi olet tullut
          koska, ja kenen kanssa
Jalkasi liekehtivät
          suonia vai sointuja, ei käy kertominen
Tämän päivän raekuuron huomasit sinä
minä en
mahtanut sille mitään
vaikka tulit luokseni suurin punaisin silmin
olit etsinyt minua
etsinhän minäkin
seisten varjossa, verhon takana


              * * *

lankeaa sade metsässä - sademetsässä
pehmeästi tippuvat puut
hamuaa lehtiä koiran kuono - koirankuonolainen
auki ovat sananjalkojen suut
koskettaa jalka terää - jalkaterää
mullassa makaavat muut

Vastavaloon

kivillä on punainen varjo
eläimillä verinen jälki
pilvillä on puiset katveet
ja sateella siniset sormet

kuvaa kuva vastavaloon
kontrastien kohdatessa
selvemmät rajat elävään
tai epätodelliseen


vastaantulijalla on verinen varjo
et näe auringolta silmiä
vastaantulijalla on vähäinen arvo
näet auringon silmissä

Vastavaloon.
jokin minussa vastaa valoon
ja kuljen vastaan, valoon

Ikävän purot

Ikävä on ilon toinen puoli
Kaipuu kurjuuden kääntöpuoli

Kaipuu on kahta puroa
Ikävä yhtä murua

. ...

Kaiken, minkä olen tajunnut
olen tajunnut yksinkertaisesti
Kaiken, minkä olen pelännyt
olen pelännyt kolminkertaisesti
yksinäisyyttä on aina hoidettu pelolla

ja vaikka tiedän ettei tämä jää
kasaan hiekanjyvistä syliisi ikuisuuden

Virraten

Kun minä juoksen
tunteet heräävät minussa
virtaavat lävitseni
valuvat maahan
tai kohoavat taivaisiin

Kun uin vedessä
olen yhtä aikaa
nainen, ihminen ja elävä
Luonnossa

Suon meren suolaa

Tämä runo kumpusi aikoinaan suosta. Kun yleensä viljelyspellon moreenimaasta piti kerätä alati pintaan kohoavia kiviä, tuolta suopellolta nostin muinaiseen lampeen hukkuneita puunrunkoja. Se toi mieleeni hien suolaaman multaisen meren...

Helteen kostuttamina pitkinä päivinä
nousi suo aaltoilemaan
turpeen ja mullan aallot 
vyöryivät toistensa ylle

Kuumuus nosti maasta 
hiiltyneitä muistojen kuplia
kihisemään ruskeaan vaahtoon
hapattuneita laivojen kaaripuita

Kerran täällä lainehti meri
sen viheriä utu kahisi tuulessa
syövereistä tummat virrat ammensivat
voimaa kohtaamaan auringon

Enää ei syysmyrsky pirskota
paisteen ja pakkasen kultaamia 
pärskeitä hehkumaan maailmaan

Se on usvan takana
meri, menneisyys
vain usvaverhon takana

Kohtaamisia, osa 03

hei

hei sori

ei ollu tarkotus
sä olit vaan niin haavoittuvana mun edessä
mun oli pakko lyödä

hei sori
hei

kuuntele
uskot sä oikeesti totuuteen ja kauneuteen
tai jumalaan tai siihen et kukaan ei tiedä
sun tekojen tarkoitusperiä

hei sori hei

älä siihen se tahriintuu

anna mä kuivaan sun veren

vai itketkö sä
mitä
vastaa mulle huora

siis sori mut
uskotsä oikeesti et mä muutun

mä pyhitän tän laulun sulle

hei

hei sori hei