Katseen leikki

Löysin taas vanhan runon.


Ilta harjaa tapetteja harmaiksi
lastenhuoneen seinillä kukkineet orvokit
neilikat, leinikit
valuvat viemäriin
varjoina
kajastaa aurinko
lehvästön läpi
liikkeen leikki muovaa
katseen, minuuden
muistot mustaan multaan
siemennettyinä santaan
puro helähtää kerran
eikä sillä ole väriä

Kevääntuhkainen

Mieleni oli jo tuhkattu
sokeriin ja happamaan liemeen pullotettu henki
silti jalat jolkottivat läpi laitumen muhevan märän
takkuisen taimiston, homeen hellittämättömien 
hämähäkinseittien

pysähtyivät
kyyristyivät puron varteen
villisti valui vesi seisahtumatta
silti levollisena kuin korppi
joka lepatti taivaalla vastatuuleen
teki mieleni jälleen
valua vastaan virtaa

Henkäyksiä

Kaksi runoa: viime toukokuulta ja tältä päivältä.


Kesä kuiskii ikkunasi alla
Herää, päästä sisään jo!
Hymyilet, sillä olet unohtanut
avaimen ruohon alle

Jalo vieras!
Ei sinun tule istua sisällä talossa
En tahtoisi surra vuoksesi
Astun ulos luoksesi
Kuljen kanssasi yössä, sateessa, valossa



I woke up in the dark of fright - feeling
the inquietude of noiseless night
I had to listen for a long while
to hear my beloved one's breathing

Cool air in the breath of
Summer.

Maailman loppu

Kirjoitettu 21.12.2012

Tänään maailma ei loppunut
silti se häviää
väsytystaistelussa kanssamme
kulisseihin kätketyssä kamppailussa

Maailma loppuu kuin nuutuva ruusu
kuin hiiltyvä puu
jauhosäkki, jota hiiret nakertavat
varastosi hämärässä

Unelmissani maailma kasvaa
pituutta, vaan ei painoa
kuin lapsi, jota joskus odotit
kuin lapsi, joksi halusit tulla

Silti maailma uupuu
äärettömyys kiertyy solmuun
menetät alun ja syntymän
ja risukasaan haudatut haaveesi

Kuulethan, kuinka kuolema kulkee
kuin askeleet vetten päällä
Miksi et kuulisi maailman loppuvan
lepakonhuutoa pimeässä?

Maailma loppuu kuin sammuva tähti
kuin kuivuva sateenkaari
kuin uni, josta heräät kylmään aamuun
tai hikeen

Maailmani olisi loppunut jo eilen
ellen tänään uskoisi sinuun.

Anna

Anna, Anna!

Anna, juoksit luokse yli rannan
Anna, sinut käsilläni kannan
yli kynnyksen, yli laakerinlehtien,
liki portin pienan
Aina punaisine huulinesi, hehkuvine poskinesi
Anna
aina liehuvine hameinasi
sinä juokset läpi hallan

Anna, minun villikkoni
huorani ja neitsyeni
Anna mun
sinua polvillasi panna
Anna, oi anna
lihaasi purra, raastaa
anna raadella rintasi
mustaksi raapia häpysi
anna repiä hiuksesi
murskata sinut ylivallan
painolla, raivolla
riemulla ja kaiholla

Anna mun rakkaani
anna minun
leikata tuleentunut varsi
raivata erämaa
raiskata paljas maa

Anna, juoksit yli rannan
Anna, sut kuristan
sut hukutan alle sannan

Anna, painan päähäsi orjantappuraseppeleen
kruunuasi kanna
viillelty kuningattareni
oi anna mulle, ANNA!

 
-  -

Anna...
Anna anteeksi.



Tämä runo on omistettu naisille tehdylle väkivallalle 
 - ja sitä vastustavalle kampanjalle.

Oodeja kadotetuille

             * * *

Kasvosi ovat kauniit
vaikka et enää muista, millaiseksi olet tullut
          koska, ja kenen kanssa
Jalkasi liekehtivät
          suonia vai sointuja, ei käy kertominen
Tämän päivän raekuuron huomasit sinä
minä en
mahtanut sille mitään
vaikka tulit luokseni suurin punaisin silmin
olit etsinyt minua
etsinhän minäkin
seisten varjossa, verhon takana


              * * *

lankeaa sade metsässä - sademetsässä
pehmeästi tippuvat puut
hamuaa lehtiä koiran kuono - koirankuonolainen
auki ovat sananjalkojen suut
koskettaa jalka terää - jalkaterää
mullassa makaavat muut

Vastavaloon

kivillä on punainen varjo
eläimillä verinen jälki
pilvillä on puiset katveet
ja sateella siniset sormet

kuvaa kuva vastavaloon
kontrastien kohdatessa
selvemmät rajat elävään
tai epätodelliseen


vastaantulijalla on verinen varjo
et näe auringolta silmiä
vastaantulijalla on vähäinen arvo
näet auringon silmissä

Vastavaloon.
jokin minussa vastaa valoon
ja kuljen vastaan, valoon