Venäjän ylimystö, realismin paratiisi

Olen pian Tolstoin parhaana romaaninaan pitämän kirjan lopussa.

Mikä on huomionarvoista Anna Kareninassa? Onko rakenne erikoisen kiinnostava? Jos vertaan Anna Kareninaa puoleen väliin lukemaani Tolstoin toiseen pääteokseen, Sotaan ja rauhaan, ehkei kokonaiskompositio ole niin vaikuttava ja hallittu, mutta ihmiselämän analyysi niin yksilö-, perhe- kuin sukutasolla toimii. Henkilösuhteet, etten sanoisi persoonan tai elämäntarinan tutkielmat, ovat epäilemättä teoksen pääsisältö, ainakin yksi niistä. Ne ovat päälinjoja, joiden tekstuuria ja yhteenliittymiä, ehkä jossain määrin myös sisältöä, määräävät yhteiskunnalliset asemat (sana kalskahtaa tärkeältä ylimystön suussa), sosiaaliset vaatimukset ja upea, venäläinen kulttuuri vahvoine ranskalaisine ja englantilaisine vaikutteineen.

Mikä on Tolstoin tyylissä merkittävää? Ehkä juuri selvyys, huolellisuus, laajuus. Silti kertoja ei käytä turhia sanoja, hänen katseensa kiertää kaiken näkevästi mutta luonnollisesti ympäri henkilökaartiaan. Kukaan ei esitä tyhjää tai yksiulotteiseksi määriteltyä osaa. Vaikka kertoja on kaikentietävä, kaiken tyynesti näkevä, hän ei ole täysin ekstradiegeettinen, ts. osallistumaton. Tyyli muuttuu hieman sen henkilön mukaan, jonka kautta tapahtumat suodatetaan: Levinin intohimoinen, rauhaton, huolekas mieli tuntuu kovin erilaiselta lukea kuin Stepan Arkadjevits Oblonskin leppoisa, valoisa, jopa "höveli" tuumailu. Tältä osin Tolstoin tyyli lähenee jo modernia. Tosin - eihän realismin objektiivisuus ole koskaan objektiivista. Naturalismi, kuten Zolan tunnoton, karkea ja mielikuvituksettomuudessaan julma esitystyyli, maalaa kuin pahankurisuuttaan maailman tavallista likaisempaan sävyyn, tuhriutuneiden ja saastunein värein.

Biografistin silmin Tolstoin aiheen valinta ja käsittely - kertomus onnettomasti päättyneestä avioliiton ulkopuolisesta rakkaustarinasta - todistaa hänen vankkaa moraalista näkemystään. Anna Arkadjevna Kareninan ja Aleksei Kirillovits Vronskin, hienojen, vaikuttavien ihmisten rakkaustarina on tuhoontuomittu, kun taas rinnalla kulkevat epäröivät, "heikot" ja inhimillisemmät Konstantin Dmitrijevits Levin ja Jekaterina Alexandrovna Stserbatskaja saavat onnellisesti, suloisesti, vaikean näköisesti mutta ihmeellisen helposti toisensa. Levinin hahmoon Tolstoin sanotaan kirjoittaneen itsensä ja epäilyn hetkensä. Levinin kuvailussa onkin hersyvää läheisyyttä, myötätuntoa, joka ei voi ilmetä kuin kyseisen elämäntavan ja mielenlaadun ymmärtämisen yhteydessä. Eräs kohtaus on suoraan hänen omasta tarinastaan. Levin antaa ennen häitä vaimonsa lukea vanhat päiväkirjansa, kuten Tolstoikin antoi omansa: Niissä hän laverteli suhteistaan talonpoikaisnaisiin.

Teoksen alkulause on jäänyt mietityttämään minua: "Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan." Mitä Tolstoi on tarkoittanut kirjoittaessaan tuon lausahduksen? Alkulause voi toimia kirjan tiivistäjänä, lukuohjeena tai pelkkänä johdattelijana. Kyseessä ei ole kuitenkaan vain mikään kulunut sanonta, jolla Stepan Arkadjevits Oblonskin ja Dollyn onnetonta riitaa ryhdytään puimaan. Ainakin minua kertoja ohjasi lukemaan ihmmissuhteita, vertaamaan samojen piirteiden, kysymysten ja ongelmien esiintymisiä ja ratkaisuja sekä Vroskin ja Annan että Levinin ja Kittyn parisuhteissa. Levin ja Kitty ovat niin "heikkoja" (miten vaikeaa on löytää sanaa tälle inhimillisen hellyttävälle piirteelle!), etteivät pysty salailemaan toisiltaan tunteitaan ja mustasukkaisuuden aiheitaan. Niinpä he päätyvät avautumaan ja olemaan täysin rehellisiä toisilleen, puhumaan asiat selviksi, vaikka sitten yömyöhällä.

---

Aiheen vierestä: Löysin Flash-esittelyn Danten Infernosta. Tosi kiva paikka.

Kirjallisuuden vierestä: Täällä kotikotona jäin nostalgisena katsomaan televisiosta McGyveria ja hämmästyneenä tuijottamaan nykyisiä mainoksia. Analyysi puri niistä joihinkin, kuten Reilun leivän ideologiaan, ihan vain koska pohdin pikaisesti tutkiessamme edesmenneellä kurssilla l'Expressin artikkelia ranskalaisnuorten passiivisuudesta ja pessimismistä. Artikkelissa kiinnitin huomiota mm. kohtaan, jossa ranskalaisnuorista enemmistö (54%) vastasi "Kyllä" väitteeseen "Toisten katse on määräävä ammatinvalintaani nähden". Toisessa ääripäässä suomalaisista tätä mieltä oli vain 9 % - silti yksi kymmenestä suomalaisnuoresta. Meillä työelämä on kuitenkin itsenäisesti hoidettava puoli elämässä.

Miksi mainos toi tämän mieleeni? Siinä aamusämpylää mussuttava pikkupoika arvostelee hieman pilkallisesti isäänsä, joka menee töihin, koska pomo käskee, ja pitää solmiota, joka äidin mielestä on ihan hyvä. Poika tuhahtaa "Sä et tee mitään itse". Mainos pyrkii voittamaan suomalaiset puolelleen arvojemme kautta: Ylpeä yksikseen selviäminen lyö hynttyyt yhteen reiluuden, eli suoran puheen kanssa.

Valitettavasti ei se suomalaistenkaan ammatillinen identiteetti aina jaksa seistä omilla jaloillaan, kuten ei moni muukaan identiteetin osa-alue. (Tänään puhuttiin elektronisesta identiteetistä - käännöskukkanen. ;) )

---

Kevättyöt ovat vieneet hieman aikaa. Pientenkin ajatusten jalostaminen kirjaa lukiessa olisi ollut hyvä idea, mutta nyt irtoan taas urakastani. 9.6. lähden Sodankylään elokuvafestivaaleille ja viivyn siellä viikon. Matkalla luen Fjodor Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta. Paluuni jälkeen on aika kirjoittaa essee myös Anna Kareninasta. Onpa taas tullut verestettyä naputtelulihaksia.

Lukublogi ensi kuussa

- Välähdyksiä, on an ordinary day -

Ilta viilenee ja pieni pala leikattua nurmikkoa tuoksuu kesäiselle heinäpellolle, joka levittäytyy tähtien alla
ja ylitän sen kantaen styroksinpalaa, kaikista mahdollisista asioista - Heinäpellon tuoksu vaihtuu ja peittyy bensiininkatkuun

-

Kesäyön lepäävä vesi on valoisampi kuin taivas. Vesi helmeilee maasta kuin huntu, verhotut värit nousevat vitkaan silmiini
laulua, tyyneyttä, iloa

--

Aamuauringon kurkottaessa raikkaan, pehmeästä unesta heränneen maan, muistan elävästi juosseeni pitkin vaarojen huippua. Kiitollisena kokemuksistani tahdon aikanaan viedä oman perheeni hiljaisille rinteille vartomaan auringonnousua.

Olen yhtä innoissani luonnon taituruudesta ja lahjoista kuin Anna Kareninan Levin-setä.

There. Pääsin varsinaiseen aiheeseeni. Pyhitän ensi kuussa tämän hiljaisena pysyneen blogin muistiinpanoille joistakin klassikoista, joita luen heinäkuun tenttiä varten. Ehkä on aika viimeinkin tunnustaa, etteivät tekstit kunnolla pysy päässä, eivät kokonaisuuksina eivätkä erikoispiirteineen, jollei niitä pui pitkin matkaa.

Vuorossa siis: Leo Tolstoin Anna Karenina