Tämä areena on pysynyt viime aikoina autiona, mutta en suinkaan ole jättänyt kirjoittelemista sikseen. Päiväkirja Live Journalissa ystäväpiirin lähellä on sananmukaisesti päivittynyt melko kivasti. On mukava rupatella ja pitää kirjaa ihan vain tekemisistään. Kielellä nysvääminen ja vääntelehtiminen sekä ajatusprosessin hämärä virta, jota on mahdoton toiselle suoltaa sellaisenaan (eikä sellainen puuha olisikaan hyvä kenenkään psyykelle) tunkevat tosin haaransa helposti jokaiseen vapaaehtoiseen tekstiini. Sen takia kaipaan huolella valettuja lukion esseitä. (Tenttiesseistä tai kuukausi kurssin päättymisen jälkeen kyhätyistä opintoesseistä ei puhuta.) Niissä huomasi kehittyvänsä ihmisenä, tosin se ehkä liittyy aivojen vielä murrosiässä tapahtuviin myelinisoitumis- ja järestäytymisprosesseihin, ylimääräisten yhteyksien kuolemiseen.
Näiden kahden blogin välille haluaisin kaikista höpinöistäni huolimatta vetää painotuseron: Päiväkirja ja yhteydenpitoväline Live Journalissa ja anonyymimpi ja teemallisesti tarkentuva työpöytä Bloggerissa. Palatakseni alun metaforaan: Kaveriblogissa asiat elevät ehkä helpommin kuin eläimet luonnollisessa elinympäristössään, täällä voin ajaa ne estradin valopilkkuun, panna loikkimaa pukkihyppyjä toistensa yli ja ympäri, leikellä kliinisellä kirurgin pöydälläni ja muuta kauheaa.
Kiva pikku virhe: Kirjoitin äskeisen lauseen "asiat" ensin muotoon "siat". Mikäpä siinä. Ajatukseni ja tekoni ovatkin vähän sikamaisia, kaikkiruokaisia, hienostumattomia ja kummallisen inhimillisiä olentoja.
keskiviikko 27. elokuuta 2008
Mythical beings
I know there is a woman in my memory, a Madonna. Sacred mother of a miraculous baby. A child grows, makes his small meaningless decisions. Makes her smile sadly, as if asking "Must you hurt me so?" I know. - There is a Father. One who tells everything you need to hear, a warm, yet forceful figure, firmly guiding hand. The fabric of my reality.
My mother's eyes, my father's hands.
You're living inside a myth. You're living in a mythical world. It's when we meet a child of the Unknown when we must battle. Does the fabric tear apart? Oh mother and father, have you ever lost a baby to the great darkness?
My mother's eyes, my father's hands.
You're living inside a myth. You're living in a mythical world. It's when we meet a child of the Unknown when we must battle. Does the fabric tear apart? Oh mother and father, have you ever lost a baby to the great darkness?
maanantai 11. elokuuta 2008
White death in the chalk hands
Siitä, kun musiiki viimeksi kosketti minua näin, on pitkä aika. Olen kuunnellut kuutta kappaletta Polly Jean Harveyn tämän vuoden albumilta White Chalk. Se heitti minut tunteen syvyyksiin ja mielen korkeuksiin. Olen etsinyt ymmärrystä, tulkintoja ja visuaalista materiaalia ensirakastuneen innolla, niin haastatteluista kuin oman mieleni kuvastoista. PJ Harvey on aina ollut upea nainen ja upea tarinankertoja. Asettuen jokapäiväisyyttä vastaan, tarttuen oma-ehtoisesti persoonalliseen haasteeseen hän hylkäsi kitaransa ja soittaa epävarmana itselleen vierasta soitinta pianoa, sielun ikuista tulkkia. White Chalk ei kerro helppoa tarinaa. Se palaa Dorsetin kalkkikivikallioille ja mielen mustaan syöveriin. Olen toistaiseksi jättänyt tutustumasta tarkkoihin sanoituksdiin ja luottanut siihen aistisynestesiaan, jonka pelkkä kuulo avaa. Kiinnostavin tapa puhua tästä levystä on kertoa oma tarinansa; sillä samalla kun artisti luopuu omaisuudestaan esittäessään kypsyneen kappaleen, se alkaa hehkua seuraavassa maailmassa eli kuuntelijassa.
Kuulemani kappaleet tuntuvat osilta samasta tarinasta ja limittyvän toisiinsa tavallista levykokonaisuutta enemmän. Laulajan ääni hapuilee äänialansa rajoilla, murtuneena, nuorena ja viattomana kuin lapsella; vanhimpana kaikista äänistä.
Nimikappale White Chalk esittelee aikuisen ihmisen näyn juuristaan, jotka ovatkin valkoista kalkkia ja hiekkaa. Sen suurin ansio on valtava tilan tunne ja kuoleman vakaumus. Jos mietit tämän laulun lopetussäettä seuraavien kappaleiden selitysten jälkeen, ymmärrät erään tulkinnan: Hulluudesta, ihmiseksi kasvusta parantunut nainen katsoo mennyttään, käsiensä jälkiä.
Scratch my palms / There's blood on my hands
The Devil on nähdäkseni aloituskappale. Sen alku soi täydellisessä viattomuuden ja puhtauden kuorossa. Se on niin kaunis, että sydämen nuppu miltei pakahtuu, melkein puhjetessaan kukkaan. Silti laulaja kertoo oitis as soon as I'm left alone / the Devil wanders into my soul ja paljastuu pimeyden morsiameksi. Taianomainen toisto, kiihkeä rytmi, askeleet yli kuuttoman yön nummien. Nainen, kuin lapsi vielä, on lupautunut odottamaan paholaista; ja hänen elämänsä ei ole hänen omansa. Uhraus luo tuon särkyneen äänen tyyneyden, kaikuu toistuvassa, toistuvassa, toistuvan tahdin uhkassa ja ahdistuksessa.
What formerly had cheered me now seems /
Insignificant /
Insignificant
Dear Darkness puhuu ystävälle, pimeydelle. Yön peitto, kuolema, rauha. Mutta nyt on pimeän aika maksaa takaisin. Naisen raudanluja tahto perustelee taipumattomasti, kiihkotta. We've kept you in business / when everyone else was having good luck / But now it's your time, time to pay / to pay me and the one I love
Grow Grow Grow harppoo ajan läpi lastenkamarista nuoruuden tuskaisen, pistelevän ruusutarhan keskelle.
Teach me mommy / how to grow / how to catch someone's fancy / underneath the twisted oak / GROW
Viimeinen säe on kuin murina,väkivaltainen nuoren lapsen kiitävien vaikutelmien, luonnonkosketuksen jälkeen. Väliin kaikuva Teach me how to grow kuulosti niin eteeriseltä, etäiseltä, kuin saavuttamattomalta haaveelta. Mutta kasvaminen sattuu; kuin karkeat
taipumattomat oksat tunkutuisivat, repisivät lapsenmekkosi.
When Under Ether; intiimi kuin omien sydänäänien kuuntelu, laulajan entistäkin herkempi lapsenääni, hiljainen, kuin hitaasti keinuva tunnelma. Hän makaa vuoteella, vyötäröstä alaspäin riisuttuna, katse katossa.
The ceiling is moving / moving in time
Tältä tuntuu olla sairas. Silti hän kokee onnellisuutta.
The woman beside me is holding my hand / I point at the ceiling / She smiles so kind /
There's something inside me / unborn and unblessed / disappears in the ether / this world to the next / Disappears in the ether / one world to the next
Levyn ensimmäinen kertoo monien oletuksen mukaan abortista. Arvelut kaiketi vaikuttivat tulkintaani, mutta omalla tavallani: Hiljaa mielessäni kypsyi muistuma naiseta, joka synnyttää paholaisen; kuten näillä tuumilla on tapana äänetönnä siitä. The Devil, el diablo. Se syntyy pimeydestä ja tappaa kantajansa. Se raskaus kuihduttaa kehon ja keho puolestaan voi vain tappaa hirviön, koska ihmisruumis ei voi antaa sellaisen pahuuden syntyä maailmaan. When Under Ether tuo loppuun levyn tarinan, mikäli se kertoo paholaisesta. Mutta kenties se kertoo naisen vähäeleisestä taistelusta omaa pahuuttaan vastaan.
Human kindness
Raastavan suloisesti laulettu tajuaminen, ymmärrys. Pimeä Sielu avaa oven inhimillisyydelle.
The Piano on vielä tunnelmoimatta. Se on kuten muisto, tarkkojen näkyjen kudelma ja välähdys, sijoittamaton kronologiaan, loogisesti selittämätön. Muistot on tunteen musteella piirretty, joskus verilihaan kaiverrettu.
Tunteeton, huomaamaton, miltei tukahdutettu ääni : Hid away the hammer / teeth smashed in / red tongue's twitching / look inside the skeleton / Oh / Oh
Musiikissa kuuluu kuin kylmiä väreitä. Toisenlainen, neidon ääni etsii aavesormien lämpöä. Oh God I miss you kaikuu moneen kertaan. Kenet on menetetty, miksi? Mitä pahaa paholainen teki, silloin kun vielä rakastit häntä, silloin kun rakkaus ja pimeys sokaisivat sinut? Musiikin intensiteetti kasvaa, auki jähmettyneisiin silmiin tallentuu kuva kuin kylmästä kellarista.
Daddy's in the corner / rattling his keys / Mommy's in the doorway / trying to leave /
Nobody's listening
Nobody's listening
Nobody's listening
Nobody's listening
Nämä viimeiset säkeet, kuten aiemman, Jumalaakin huutavan toiston, laulaa tuo alun tukahdutettu ääni kaikunaan kirkuva kauhun sävy.
Kuulemani kappaleet tuntuvat osilta samasta tarinasta ja limittyvän toisiinsa tavallista levykokonaisuutta enemmän. Laulajan ääni hapuilee äänialansa rajoilla, murtuneena, nuorena ja viattomana kuin lapsella; vanhimpana kaikista äänistä.
Nimikappale White Chalk esittelee aikuisen ihmisen näyn juuristaan, jotka ovatkin valkoista kalkkia ja hiekkaa. Sen suurin ansio on valtava tilan tunne ja kuoleman vakaumus. Jos mietit tämän laulun lopetussäettä seuraavien kappaleiden selitysten jälkeen, ymmärrät erään tulkinnan: Hulluudesta, ihmiseksi kasvusta parantunut nainen katsoo mennyttään, käsiensä jälkiä.
Scratch my palms / There's blood on my hands
The Devil on nähdäkseni aloituskappale. Sen alku soi täydellisessä viattomuuden ja puhtauden kuorossa. Se on niin kaunis, että sydämen nuppu miltei pakahtuu, melkein puhjetessaan kukkaan. Silti laulaja kertoo oitis as soon as I'm left alone / the Devil wanders into my soul ja paljastuu pimeyden morsiameksi. Taianomainen toisto, kiihkeä rytmi, askeleet yli kuuttoman yön nummien. Nainen, kuin lapsi vielä, on lupautunut odottamaan paholaista; ja hänen elämänsä ei ole hänen omansa. Uhraus luo tuon särkyneen äänen tyyneyden, kaikuu toistuvassa, toistuvassa, toistuvan tahdin uhkassa ja ahdistuksessa.
What formerly had cheered me now seems /
Insignificant /
Insignificant
Dear Darkness puhuu ystävälle, pimeydelle. Yön peitto, kuolema, rauha. Mutta nyt on pimeän aika maksaa takaisin. Naisen raudanluja tahto perustelee taipumattomasti, kiihkotta. We've kept you in business / when everyone else was having good luck / But now it's your time, time to pay / to pay me and the one I love
Grow Grow Grow harppoo ajan läpi lastenkamarista nuoruuden tuskaisen, pistelevän ruusutarhan keskelle.
Teach me mommy / how to grow / how to catch someone's fancy / underneath the twisted oak / GROW
Viimeinen säe on kuin murina,väkivaltainen nuoren lapsen kiitävien vaikutelmien, luonnonkosketuksen jälkeen. Väliin kaikuva Teach me how to grow kuulosti niin eteeriseltä, etäiseltä, kuin saavuttamattomalta haaveelta. Mutta kasvaminen sattuu; kuin karkeat
taipumattomat oksat tunkutuisivat, repisivät lapsenmekkosi.
When Under Ether; intiimi kuin omien sydänäänien kuuntelu, laulajan entistäkin herkempi lapsenääni, hiljainen, kuin hitaasti keinuva tunnelma. Hän makaa vuoteella, vyötäröstä alaspäin riisuttuna, katse katossa.
The ceiling is moving / moving in time
Tältä tuntuu olla sairas. Silti hän kokee onnellisuutta.
The woman beside me is holding my hand / I point at the ceiling / She smiles so kind /
There's something inside me / unborn and unblessed / disappears in the ether / this world to the next / Disappears in the ether / one world to the next
Levyn ensimmäinen kertoo monien oletuksen mukaan abortista. Arvelut kaiketi vaikuttivat tulkintaani, mutta omalla tavallani: Hiljaa mielessäni kypsyi muistuma naiseta, joka synnyttää paholaisen; kuten näillä tuumilla on tapana äänetönnä siitä. The Devil, el diablo. Se syntyy pimeydestä ja tappaa kantajansa. Se raskaus kuihduttaa kehon ja keho puolestaan voi vain tappaa hirviön, koska ihmisruumis ei voi antaa sellaisen pahuuden syntyä maailmaan. When Under Ether tuo loppuun levyn tarinan, mikäli se kertoo paholaisesta. Mutta kenties se kertoo naisen vähäeleisestä taistelusta omaa pahuuttaan vastaan.
Human kindness
Raastavan suloisesti laulettu tajuaminen, ymmärrys. Pimeä Sielu avaa oven inhimillisyydelle.
The Piano on vielä tunnelmoimatta. Se on kuten muisto, tarkkojen näkyjen kudelma ja välähdys, sijoittamaton kronologiaan, loogisesti selittämätön. Muistot on tunteen musteella piirretty, joskus verilihaan kaiverrettu.
Tunteeton, huomaamaton, miltei tukahdutettu ääni : Hid away the hammer / teeth smashed in / red tongue's twitching / look inside the skeleton / Oh / Oh
Musiikissa kuuluu kuin kylmiä väreitä. Toisenlainen, neidon ääni etsii aavesormien lämpöä. Oh God I miss you kaikuu moneen kertaan. Kenet on menetetty, miksi? Mitä pahaa paholainen teki, silloin kun vielä rakastit häntä, silloin kun rakkaus ja pimeys sokaisivat sinut? Musiikin intensiteetti kasvaa, auki jähmettyneisiin silmiin tallentuu kuva kuin kylmästä kellarista.
Daddy's in the corner / rattling his keys / Mommy's in the doorway / trying to leave /
Nobody's listening
Nobody's listening
Nobody's listening
Nobody's listening
Nämä viimeiset säkeet, kuten aiemman, Jumalaakin huutavan toiston, laulaa tuo alun tukahdutettu ääni kaikunaan kirkuva kauhun sävy.
sunnuntai 10. elokuuta 2008
Sametinsuloinen elokuun yö
Kuljin tuttua reittiä hylätyn vanhan talonpaikan pihaan. Siitä on jäljellä enää ränsistynyt korkeaharjainen navetta, mutta pihapiirin tunnelma kaikuu sellaiselle pitkäikäisen suvun englantilaiskartanolle, joita kohtaa hyvissä kaikenkattavissa ja yhteiskunnan tuskallisen tarkasti näkevissä brittiklassikoissa. Marjapensaat, ruusut ja luonnonkukat rehottavat sulassa sovussa. Komea rauduskoivu, jonka kaarnan uloin pinta tuntuu käteen pehmeältä ja hienostuneelta kuin paperipitsi, on jo menettänyt kaksoshaaransa. Kipusin sen kannon päälle luodakseni katseen länteen ja metsän verhoamalle ylemmälle tekoaltaalle. Samassa tummanpunaiset pienet hedelmät hahmottuivat näkökenttääni. Löysin vaatimattoman, yhä kukoistavan kirsikkapuun paikasta, jonka luulin tuntevani.
Keskityin noukkimaan suloisen happamuuden suuhuni. Kun laskeuduin selänteeltä, kohtasin erityisen hetken - violetin. Pilvien pumpulitupot oli kastettu hehkuvaan roosaan. Maan kylmä varjo nousi maasta usvan sävyttäen. Pimeni yhä jatkaessani tietä kotiin. Raudanlujat pilvien varjot lepäsivät taivaalla kuin zeppelinit. Vihreys vaikutti löytäneen oman valonsa. Viattomat lehtevät koivut ja majesteetilliset kuuset ympärilläni silkkiviitoissaan. Saavuin maantielle ja katsoin hämmästyen ihmisen luomaa näkymää kauas, kovaa taivaan sineä peilaavaa asfalttivuota.
Täytyy olla onnellinen, kun pohjoisen pitkä hämärä sallii ihmisen taivaltaa illan tunnelmia haistellen - pois kotoa ja takaisin. Ulkona kulkiessani kestää minulta joskus tunteja oivaltaa ja nähdä ympäristö. Hämärän rajamailla aistit herkistyvät.
--
Piakkoin sopisi kirjoittaa merkityksellisistä muistoista, koska niiden kautta olen, en määrittelemällä ja antamalla padan porista loputtomasti. Ymmärsin tämän, kun tajusin, miten harvoin olen minä: kenties todella vain vain erään ihmisen seurassa. Kaikissa muissa tilanteissa tavoitan menneisyyden, tulevaisuuden ja tahtoni harmonian vain hetkittäin. Nähdäkseni minun tulisi kertoa vaikutelmista ja kokemuksista, jotka merkitsevät. Muu kielellistyy herkästi karkeaksi yleistykseksi tai rajaukseksi. Edellinenkin kuvaus on huonosti sanottu. Oikeasti olisi riittänyt:
Löysin kirsikkapuun hylätyn talon pihasta. Se kantoi hedelmää. Taivas oli täynnä ruusunnuppuja, tummaa hopeaa ja orvokinpunaa. Vihreys oli vaiti ja minä liikuin. Halki lämpimän ilman.
Keskityin noukkimaan suloisen happamuuden suuhuni. Kun laskeuduin selänteeltä, kohtasin erityisen hetken - violetin. Pilvien pumpulitupot oli kastettu hehkuvaan roosaan. Maan kylmä varjo nousi maasta usvan sävyttäen. Pimeni yhä jatkaessani tietä kotiin. Raudanlujat pilvien varjot lepäsivät taivaalla kuin zeppelinit. Vihreys vaikutti löytäneen oman valonsa. Viattomat lehtevät koivut ja majesteetilliset kuuset ympärilläni silkkiviitoissaan. Saavuin maantielle ja katsoin hämmästyen ihmisen luomaa näkymää kauas, kovaa taivaan sineä peilaavaa asfalttivuota.
Täytyy olla onnellinen, kun pohjoisen pitkä hämärä sallii ihmisen taivaltaa illan tunnelmia haistellen - pois kotoa ja takaisin. Ulkona kulkiessani kestää minulta joskus tunteja oivaltaa ja nähdä ympäristö. Hämärän rajamailla aistit herkistyvät.
--
Piakkoin sopisi kirjoittaa merkityksellisistä muistoista, koska niiden kautta olen, en määrittelemällä ja antamalla padan porista loputtomasti. Ymmärsin tämän, kun tajusin, miten harvoin olen minä: kenties todella vain vain erään ihmisen seurassa. Kaikissa muissa tilanteissa tavoitan menneisyyden, tulevaisuuden ja tahtoni harmonian vain hetkittäin. Nähdäkseni minun tulisi kertoa vaikutelmista ja kokemuksista, jotka merkitsevät. Muu kielellistyy herkästi karkeaksi yleistykseksi tai rajaukseksi. Edellinenkin kuvaus on huonosti sanottu. Oikeasti olisi riittänyt:
Löysin kirsikkapuun hylätyn talon pihasta. Se kantoi hedelmää. Taivas oli täynnä ruusunnuppuja, tummaa hopeaa ja orvokinpunaa. Vihreys oli vaiti ja minä liikuin. Halki lämpimän ilman.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
