Päiväkirja kultaa kalliimpi

Luoja, kylläpä on hyvä kirjata itseään ylös. --
Lueskelen parhaillaan matskua verkkotekstikurssille, ja kiinnostuin selailemaan läpi vanhoja merkintöjäni. Vuosi, pari sitten näen kirjoittamisen luovan ja riitoja ratkaisevan voiman purkautuneen bittiavaruuteen väliin väkivaltaisesti, väliin seesteisemmin. Tulin tänne lueskeltuani vaihtoon lähteneiden blogeja, ja aluksi mielessäni oli, että hyvä, kun en vielä lähtenyt. Taidan saada tulevasta opiskelijavaihdosta enemmän irti, viime syksynä rauhoituttuani ja tasapainotuttuani ja mahdollisesti tänä keväänä saatuani jotain aikaan. Huomaan tosin, että kuria on pidettävä, ja huolehdittava itsestä, vaikka sitten kirjoittamalla - viimeistään pakon painaessa niskaa.

Niin. Olen nähdäkseni kehittynyt henkisesti aina kirjoittamalla, kanavoimalla kokemukseni ja niistä kumpuavat tunteet ja aivoitukset kirjoitukseksi, jossa on oltava rakennetta, jossa on oltava logiikkaa, jossa on oltava aikaa ja säännöllisyyttä.

Nykyaikana kirjoittajien on helppo noudattaa ohjetta "kirjoita jotakin joka päivä". Ehkei se ole kauppalista vaan pikemminkin sähköposti.

Huomaan itsestäni hyviä puolia aina paremmin ajan päästä. Lukioikäisen vilkasta ajatustoimintaa, tunnemyrskyjä, ponnisteluja ja kunnianhimoa, projekteja, ihmisläheistymistä - puhumattakaan lapsuuden ja murrosikäisen onnellisista koettelemuksista - osaa arvostaa saatuaan niihin etäisyyttä. Samoin yliopistossa aloittanut, nyt hiljalleen kokoutunut ja kotiutunut ihminen hymyilee miettiväisesti menneille tuskilleen ja iloilleen. Hyrräten aika kehrää elämän lankaa, väliin karheaa, väliin silkkisen hienoa. Se saattaa sotkeutua, mutta kierin sen kerälle. Se saattaa olla kaikkea muuta kuin tasalaatuista, mutta hyvät housut siitä neuloo! Sillä elämäänsä ei tarvitse käyttää iänikuisiin villahousuihin!

^Tämä tässä oli laajennettu metafora.