Olen jälleen kirjojen ympäröimässä kodissa.
Oleminen on outo tila. Matkalla ei-mihinkään, pysähdyksissä. Joka hetki voi tarttua kansitettuun paperinivaskaan, ja se voi suunnata sinut laduille, poluille, asfalttiaavikoille, joita et koskaan kuvitellut kulkevasi. Olemisen tilassa minä etsin, hapuilen, ja kun kaikki on sikin sokin, jotta voin huomaamattani törmätä kauan haeskelemaani, tai järjestettynä, jotta voin haravoida tietoisuudellani eri maailmojen rivistöjä, verkostoja, tila auttaa minut liikkumisen ensimmäiselle portaalle. Astun tiedon portaita ylös, ylös, ja unohtamisen aikana tulen jälleen alas, alas. Missä on pyrkimykseni pysä aina samana, samana, missä tulla jälleen uudeksi, toiseksi, muuttua ja muuttaa?
Minä olen alkanut välttää olla-verbiä, koska se "ei sano mitään", pysäyttää liikeen vain adjektiivien ja nimien ristisanoiksi. Olenko sittenkin väärässä? Onko useita olemisen tiloja, ja mitä pakkomielteeni tekevät? Mihin tilaan ne minut pysäyttävät, ja mikä on mieleni tila?
Kaiken aikaa kirjat ympärilläni kertovat pyrkimyksestä eteenpäin, erään mielen järjestelystä ja matkoista, ja niin usein kuin tahtoisinkin varjella singulaarista mieltäni, minun on otettava vastaan toisten mielten mieliteot. On.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti