Tämä runo kumpusi aikoinaan suosta. Kun yleensä viljelyspellon moreenimaasta piti kerätä alati pintaan kohoavia kiviä, tuolta suopellolta nostin muinaiseen lampeen hukkuneita puunrunkoja. Se toi mieleeni hien suolaaman multaisen meren...
Helteen kostuttamina pitkinä päivinä
nousi suo aaltoilemaan
turpeen ja mullan aallot
vyöryivät toistensa ylle
Kuumuus nosti maasta
hiiltyneitä muistojen kuplia
kihisemään ruskeaan vaahtoon
hapattuneita laivojen kaaripuita
Kerran täällä lainehti meri
sen viheriä utu kahisi tuulessa
syövereistä tummat virrat ammensivat
voimaa kohtaamaan auringon
Enää ei syysmyrsky pirskota
paisteen ja pakkasen kultaamia
pärskeitä hehkumaan maailmaan
Se on usvan takana
meri, menneisyys
vain usvaverhon takana
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti