Luontokulttuurit

Myöhäiskesän ilma; kosteudesta paksu
lämmin, punertava helle
taivas kerroksellinen, lumossaan upottava
kädessä rokotteen puuduttava kipu
auringon tylppä kiila kostean ilman
painamassa vedessä
valuvassa veressä
hiessä huolen haju
pelon, ahdistuksen, ja outouden
naiset violeteissa vaatteissaan
ilta kutsuu sen esiin meistä
violetti, myöhäiskesän väri;
ihmisissä ja kukissa voimakkaampi
kuin alkaisit aistia ultraviolettia
hyönteisen näöllä
imeliä siankärsämöitä
vaan missä ovat kärpäset?
näit tänään pökertyneitä kimalaisia
kuumalla asfaltilla
huolettaa se, aivan kuin se
pieni kivi, joka kalvaa sandaalissa
avoimessa ja ahtaassa tilassa
tumman ruohon läpi loistavat
kukkatähtimöt, voimakkaammin
sähkölaitoksen aidassa humalaa
sähkölinja liitää läpi taivaan
kävellessä, lokit istuvat jaloillaan
valkean kissan aave
ylimmän kerroksen ikkunassa
lehmusten varjossa hyönteisten
matala, outo surina
hopeapajun juurella tummat lehvät
kantavat verenpunaisia marjoja
tunnet katseen jostakin
käännyt ja katsot, eläimen kasvot
aave sähkölaitoksen katolla
herkkyys on suunnattava ulospäin
jotta se ei kalvaisi sisältä
vanhetessa kesät tulevat yhä ihanammiksi
ja yhä syvemmiksi, yhä varjoisemmiksi