Vestigia terrent

Luin tekstejäni vuodelta 2008 ja innostuin suuresti. Hieman samoin kuin lukiessani kotikotona siivotessa kouluaineitani 6. luokalta: vaikutelmien, oman ajattelun ja tunteiden nivomista iloiseksi tilkkutäkiksi. Ei turhaa kamaa!

Pidän merkinnöissäni kielikuvallisesti jäsentyneestä ajattelusta; miten tietyt kielelliset/taiteelliset ilmaisut johtavat minut merkitysten äärelle. Tärkeitä elämyksiä olenkin itselleni synnyttänyt pohtimalla sellaisia lauseita (lauseyhteyksineen) kuin Noli me tangere ja erityisesti Et in Arcadia ego. Latinalainen, klassinen kulttuuri ei ehkä palvele samoja tarkoituksia kuin keskiajalla - mutta se voi palvella ajatuksen selventäjänä - latinan kielihän kuulemma johdattaa loogiseen mielenkäyttöön.

Joululomalla minua mietitytti lause "Jäljet pelottavat" - Vestigia terrent. Se kaikuu mielessä. Mitä se tarkoittaa? Tai oikeammin: mihin merkityksiin se voisi johtaa?

Lainaus on roomalaiselta Horatiukselta, joka kertoi uudelleen kreikkalaisen Aisopoksen vanhempaa faabelia.

Läpi metsän levisi sanoma, että leijona oli sairastunut. Kaikki metsän eläimet lähtivät katsomaan sairasta kuningasta, niin kettukin. Mutta leijonan luolan suulla kettu seisahtui. Se näki monien jälkien johtavan luolan pimeään, mutta yhdetkään eivät tulleet ulos. Silloin kettu kääntyikin kannoillaan... ja luikki omille teilleen. "Jäljet pelottivat", Horatius totesi.

Ilman tarinaa lause kaikuu eri tavoin kuin kertomuksen pohjalta. Jäljet... ne, jotka piirtyvät elämäsi santaan. Pelkäätkö jättää jälkiä, pelkäätkö tahrata maailmaa?

Tarinan kanssa puhumme ennaltanäkemisen lahjasta, menneisyyden ja tulevaisuuden nivomisesta yhteen sen nykyhetken kanssa, jossa seisoo luolan suulla tekemässä päätöksiä. Astuako askel, toinen, epävarmaan? Aistiako intuitiivinen varmuus epävarmuuden keskellä? Kertomus kehottaa katsomaan toisten jälkiä - välttääksemme tekemästä toisten virheitä ja ehkä myös ymmärtääksemme heitä paremmin.
(Kettu sanoi myös aikoinaan karhulle: "Nahkurin orsilla tavataan." Eli vaikka elämme erilliset elämät, lopulta kohtalomme on sama.)

Kykenemmekö asettamaan jalkamme toisten jälkiin, peilaamaan kohtaloamme toisiin? Kuten loikkiessasi lumella, hiekalla, kun yritit tavoittaa isoveljen pitkät askeleet?

Miksi et astunut pienenä katukiveyksen reunojen päälle?

Koska jäljet pelottavat.

Kieli on jälki, painettu mieleen - kuten suudelma huulille.

A black canvas

Jälleen vanhempaa, noin vuosi sitten kirjoitettu. Pieniä muutoksia.



"She's a black canvas", I muttered
and made my way through thorns
throat dry and hoarse

The very words I uttered
fell into those caves of eyes
white like lies

She poured the poison into my mouth
I clenched to her
tried to grasp her spine
but she broke my mind
and She gave in
as the velvet became dim

She's a black canvas
All stained with the kisses of other men
And I am not one of them

Ihmiskohtaloita

Löysin vanhan runon:


Tunnen miehen, joka asuu ikkunan takana

"Olisipa minulla järvi, jossa uida
valo, joka ripustaa ovelleni
tyttö, jota pitää polvellani"

hän sanoo

Joka aamu hän pesee kasvonsa
iltaisin sytyttää kynttilän
ja kuuntelee kaukaisen linnun kutsua
vieraalta maalta

Tunnen tytön
jonka punainen hame hulmuaa merkkinä
ja miehet, jotka ajavat hänen ohitseen
lukevat hänet auki

Joka yö

hänen silmänsä tottuvat pimeään mereen
ja aalto lyö, lyö, lyö
vasten väritöntä kuultavaa ihoa

Jokainen meistä on kaunis

Riippumatta siitä, miltä näytetään
– se riippuu siitä, miten näköämme käytetään



* Tässä tutkin kahta: 1. Voiko otsikko olla osa runoa? ja 2. Voiko "näön" ymmärtää sekä a) näköaistina että b) ulkonakönä?

Voiko?

Aamuherääminen viileässä puutalossa

.



Yön aikana myrsky oli pyyhkinyt maiseman piirteettömäksi
Ikkunan iholla valui vesinoroja
Sisältä katselin minä, läpitunkematon
Vain neutriinojen lävistämä
neutraali
Aamusta oli häivytetty virkkeiden rajat
Jätetty tauot sanojen välissä
Haihdutettu usvaksi äänteet
Unta oli jatkettu vedellä
Unelmia kiillotettu pölyllä

hiljaisten hetkien askeleet

matolla

ja puulattian raoista pilkottava pimeys

For the Winter

There is coldness that does not freeze you
There is darkness that does not seize you

There is lightness that does not please you
There is warmness that does not release you

Merchandise

I went into a shopkeeper's inn, as I recall
He was mean and vicious, as they used to be all

I said: "Please sir, I do not like to barter
But for one small thing I would ask for a fool
Would you have something precious, something true?"

He said: "Why, mister, I have just the time for you!"