Alkuselvityksiä: Kitka on suurin lähdössä

Liike on muutosta ajassa ja tilassa. Sen luonne vaihtelee liikkujan ja ympäristön mukaan. Voimme aistia liikettä vain itseemme nähden ja parhaiten tietenkin silloin, kun liikumme itse.

Ajattelen, tunnen ja koen parhaiten liikkuessani. Keho ja mieli ovat lomittuneet ja salautuneet samaksi kokonaisuudeksi, joiden yhteinen liike eli muutos on puhdasta iloa.

Liikkeen sävy ja tarkoitus kiinnostavat minua eniten. Säännöllinen kantapäiden rummutus asfaltilla eroaa suuresti sammalmättäillä pompahtelemisesta matalalla riippuvia oksia väistellen, sitä enemmän mitä nopeammaksi vauhti käy. Silloin kun tunteeni ovat olleet enemmän pinnassa, olen hankkinut äärimmäisiä kokemuksia juoksemalla ryteiköissä, koska se pakottaa mielen valpastumaan, askaroimaan nykyhetkessä ja karistamaan syrjään epäolennaisen.

Altis mieli on tietoinen lähipiiristään. Autolla ajaessa ihmisen katse tiivistyy putkimaiseksi, maisema ei ennätä saada syvyyttä, sillä metallikopissa vaihtelua ei aisti kuten pyörän selässä tai järven aalloilla. Kesäiltana mäkistä tietä polkeva tuntee ilmavirrassa ihollaan notkoissa tiivistyvän kosteuden, selänteillä viipyilevän auringon lämmittämän ilman ja lihaksissaan tien pinnan tärinän. Vauhti hurmaa mutta myös sen vaaran tuntee luissaan - miltä tuntuisi räsähtää ojanpohjan juurakkoon niin lujaa että hiekanmurut kaivautuvat lihan sisään. Mieli on alati töissä, hetken siivittämä.

Uidessa olemus sulautuu veteen. Aallokko sekä kannattaa että vie mukanaan ja kehon on omaksuttava aivan toisenlainen suhde ympäristöön kuin jaloitellessa. Kävelyn rytmi sopii järkevään puntarointiin, juoksu ravistaa mielen avarammaksi, uinti tasapainottaa ja rentouttaa tunteet ja auttaa pääsemään sinuiksi voimiensa kanssa - kuten seksuaalisuuden. Pyöräilyn pyörivät, vähän energiaa vaativat polkaisut nielevät vaivattomasti kilometrejä - pulmat selviävät, mutta kokemuksessa on enemmän ihmeen elämystä kuin kävellessä. Parhaimmillaan liike eheyttää mielen ja sen voimavarat.

Antropologit arvelevat, että tanssi on ihmiskunnan vanhin taidemuoto. Intuitiivisesti käsitys vaikuttaa todelta - pyrkimys ilmaista itseä ei voi eikä ole koskaan voinutkaan välittyä muuten kuin kehon kautta, kehossa. Eikö ulkonäkö muka merkitse? Toisille epäilemättä enemmän. Toiset kiinnittävät huomionsa siihen, mitä keholla tehdään. Toisille merkitsevät hajut ja maut. Yhtä kaikki, ihminen on aistillinen olento. Olen loputtoman ihastunut aivoverkostomme toiminnasta, mutta komentokeskus ilman aisteja ei ole inhimillinen.

Tämän blogin tarkoitus:

Kuluneen vuoden aikana eräät suuret linjat elämässäni ovat kirkastuneet minulle, mikä on ollut työlästä ja nautinnolista, kuten toki ennenkin. Olen kypsynyt sille asteelle, että kykenen tarkastelemaan ympäristöäni kirkasotsaisesti ja suoraselkäisesti. Ymmärrän myös pidempää kehitystä ja tiedän pystyväni pitkäjänteisiin projekteihin. Tunnen yhä enemmän eläväni omaa elämääni. Nautin keskusteluista. Nautin kyetessäni olemaan avuksi. Nautin ihmisten luonteista, seurasta, arvaamattomuudesta ja tulkinnanvaraisuudesta. Olen tulkinnut tähänastiset kokemukseni tavalla, joka on tuonut minulle rauhan; Tärkeintä minulle ovat aina olleet ihmiset ja suhteeni heihin.

Tämä ei kuitenkaan vielä selitä, miksi tämä blogi? Syyni ovat itsekkäitä. Olen hyvin kiinnostunut itsestäni ja tahdon osallistua ja tarkastella elämääni kaikin mahdollisin tavoin. Elän - ainakin Erik H. Eriksonin psykososiaalisten kriisien teorian mukaan - aikaa, jolloin läheisyyden ja eristäytymisen ristiriita on akuutti. Sosiaalinen toimintakyky ei vielä takaa, että kokee toiset läheisikseen. Ennen kuin olen niin vahva, että pyyteetön rakkaus on sulautunut osaksi rakenteitani, en ole valmis esim. saamaan lapsia tai käskemään muita. Ikäisteni vahvuus on myös päättäväinen suunnitelmallisuus - striving, you might say. Haasteet kypsyttävät, joten otan tämänkin projektin sellaisena. Muistini on pettävä, tulkintani hetkellisiä ja erehtyviä, suunnitelmani hajanaisia, joten tilannetta on syytä kirjata aika ajoin muistiin ja eläytyä kriittisesti.

Olen esseetyyppinen kirjoittaja ja haluan pitää yllä kykyäni kirjoittaa loogisesti eteneviä, kielellisesti tasokkaita pohdintoja, joiden lähteenä käytän itseäni ja ympäristöäni. Pohdin kirjoittaisinko englanniksi - vierailla kielillä on aina ollut helpompaa ilmaista sitä, mikä mieltä kaivelee. Haluan kuitenkin parantaa ilmaisuani äidinkielelläni. Tahdon kertoa elämästäni niille, jotka kuuntelevat. Ainekset tulevat toki läheltä, mutta en aio repostella yksityiskohtaisesti tapahtumia, jotka muodostuvat minulle tai läheisilleni syystä tai toisesta tärkeiksi. Aion silti ottaa kantaa niihin, yleisellä tasolla. Internetissä jäljilläni pysyttely on meille kaikille helpompaa, vaikka naputtelu ei koskaan korvaakaan henkilökohtaisuudessaan kynänjälkeä. Käsialan ja piirrosten näkemisessä ja tekemisessä on oma vaivansa, liikkeensä ja ilonsa. Tarkoitukseni on keskittyä pohtimaan joitakin teemoja perusteellisemmin, kuin päiväkirjassa tekisin, ja kirjoittaa siten, että joku muukin kuin minä itse ymmärtää tuotoksiani.