Missä on koti?

Kirjoitukseni ovat hieman lipsahtaneet tavoitteistani, ts. muistuttaneet liikaa päiväkirjatekstiä - tosin sain hyvää palautetta "Inhotuksen ensi kupruja" -merkinnästä, ja olen siihen itsekin mielistynyt. Kuulostan itseltäni, mikä syntyy siitä, että kirjoitin kun sitä tarvitsin ja analysoin itseäni myöhemmin. Ajan ja mielentilan muutokset toivat tekstiin ainakin kaksi tasoa. En kuitenkaan aio hävittää jo kertaalleen rustaamaani, olkoon hiomatonta, jäsentymätöntä, epämiellyttävää, liian raportoivaa tai mitä tahansa, koska silloin saan julkaistua kokonaisia tekstejä vain harvoin.

Palailin kotikotoon viikonlopuksi ensimmäistä kertaa opiskeluaikanani. Lauantaina keräsin kymmenisen kiloa puolukoita neljän tunnin aikana. Itsekkäästi toki varaudun talvisiin aamuihin - puuroa ja marjoja. Sunnuntaina käännettiin perunapenkkejä. Hyvä sato. Raskas uni peitteli minut ensimmäisenä yönä kotona, kuin painava peite. Sunnuntaiaamuna olo oli hehkeä kuin lyijypatjan alla nukkuneella. Uupumus ja väsymys kieli vilustumisesta, makasin pimeässä pää usvaisena, mutta keho vaati ulkoilmaa, liikuntaa. Se oli kokenut kovia ja halusi tasapainoon. Kotona näköjään palaa helposti lapsellisiin tottumuksiin kuten ylensyöntiin. Sitä ikään kuin hyppää vanhasta tottumuksesta kurahousuihin, mutta huomaa olevansa auttamattomasti sen vaiheen ohi kasvanut. Olo käy vaikeaksi eikä sitä oikeastaan *tahdo* pukeutua kurahousuihin, huolimatta niiden erinomaisuudesta ja käyttökelpoisuudesta silloin aikoinaan.

Koti on tietynlainen tunneympäristö. Turvallisuus, pysähtyminen, oleileminen luonnehtivat sitä laveasti. Toisen kotiin astuminen on hämmentävää, mutta eräät osaavat ottaa vieraan vastaan niin, että hän todella tuntee saapuvansa kotiin. Muistan ajan, jolloin en juuri tuntenut kodikseni muuta kuin sen tietyn valkoisen talon selänteellä, talon jota kumpuilevat pellot, laitumet ja mäkiset metsät ympäröivät. Sittemmin koti on liikkunut mukanani siellä, missä kotoisat ihmisetkin. Tämä opiskelijakämppä on kotini nyt, koska saan täältä yhteyden heihin; toisaalta täällä voin sulkeutua huoneeseen ja olla tavoittamaton.

Kotikotona isä tutustutti minut kuivurin toimintaan - yllättäen puimamies saapuikin ennen sadetta ja jyvät saatiin jemmattua. Tuleva askarruttaa. Ilmeisesti päävastuu pienestä tilastamme, maistamme ja metsistä siirtyy ennen pitkää minulle - minulla on siis velvollisuus maata kohtaan. Olen aina elänyt jalat maassa, mutta tiedän, miten maanviljelijän on kasvatettava juuret tilaansa. Minä mieluummin liikun tilassa, kuljen ja katselen - nuoren on syytä kerätä kokemusta, jotta tietäisi mihin juurtua. Toki tulevaisuudessa puhdas multa saattaa olla arvokkaampaa kuin kulta. -- Mieleni on hiljainen. Ei ole valmiita vastauksia. Eräänä päivänä kysymykset iskevät, mutta nyt en osaa niitä ennakoida.

Osittain tältäkin pohjalta tuumin, löytyisikö sopivia opintoja mm. ympäristötieteiden parissa. Kantaessani itse vastuuta opinnoistani haluan tutkia ja omaksua vain todella hyödyllistä asiaa, ja joudun vakavasti harkitsemaan, mitä 10 opintopisteen laajuinen, suomen kielen rakenteita ja kielioppia ruotiva kurssi antaisi. Ehkä opiskellakseni muita kieliä hyvin minun olisi ymmärrettävä äidinkieleni ominaislaatu pohjia myöten.

Tämä on yksi opiskeluongelma, ja epäilemättä tuskailen niiden kanssa lisää viikon kuluessa. Edellisellä viikolla en vielä hautautunut ongelmiin - aion todellakin välttää sitä - vaan kotiuduin Jyväskylään. Onnekseni mahdollisuuksia kohdata ihmisiä harrastusten parissa on joka päivä. Peleistä, historiallisista tansseista ja pehmomiekkailusta tuli niin hyvä mieli, että aion ottaa niissä käymisen mukaan säännölliseen ohjelmaani. Bileissä käymistä en aio ottaa tavaksi. Koska olen jo kyllästyttänyt parahinta lukijaa vähäpätöisellä opiskelijaelo(stelu)ni kuvauksella, referoin vielä torstai-illan puuhiani.

Ainejärjestöni Opus esittäytyi meille kakkukahvit tarjoten, mutta esittelykierroksen alkaessa jouduin valitsemaan lähdön luonnon helmaan ja sateeseen - halusin nimittäin JOPA ry:n, Jyväskylän opiskelevien partiolaisten uusien iltaan. Taivalsimme tuuliseen niemenkärjeen ja virittelimme makuhermojamme suklaan maistelun sokkotestissä. Minulle oli hyvä löytää tällainen vertaisryhmä - porukka, jolle voi tarinoida nuotion ääressä vaellusten koettelemuksista, retkirepuista, jyvien jauhamisesta, ruispuurosta ja - rikkinäisistä kumisaappaista (ne on vain koettava). Oli ihana nousta ja jatkaa takaisin pimenevässä illassa, palelun väistyessä lihasten liikkeen myötä, parin kumppanin paarustaessa rinnalla.

Pyöräilin onnellisena kohti Seminaarinmäkeä - muistin siellä harjoittelevat pehmomiekkailijat. Päätin vilkaista josko väki vielä olisi paikalla. Mihinpä sitä olisikaan kiire mukavasta paikasta? Innokkaat, puheliaat ja energiset lähtijät parveilivat eteisessä. Kuuntelin yhä strategisemmiksi käyviä taistelupohdintoja hymyillen, miettien miten paljon todella tajusin. Ainakin sen, että heillä oli kivaa.

Nautin siitä, että ihmiset keskittyvät asiaan. Se ei ole mikään emotionaalisen suhtautumisen vastapuoli, vaan tunteet syventävät asiallisuutta. Muistaakseni yöllisissä keskusteluissa viikonloppuna syvennyimme mm. asiallisuuden ytimeen - harmi, etten muista nukahtamisen partaalla lauottuja loistavia argumentteja.

Boffaajien luota oli lähdettävä velvollisuuksien kutsuessa. Ilokiven fuksibileissä meluttiin liikaa minun makuuni, vaikka sinällään ne taisivat ollakin melko mallikkaat bileet. Lähtiessäni pyöräilin pidemmän reitin kotiin, ihan vain hiljaisen, viileän yöilman, sammuneiden liikennevalojen ja tyhjien katujen ilosta. Kun jotkut ovat koulineet itsensä nauttimaan kovasta musiikista ja muille kiljumisesta, minä olen karaistunut kylmään, kärsivällisyyteen ja vaeltamiseen. Se ei tuota minulle tuskaa, sillä keinoni selvitä siitä toimivat. Haaste on kääntänyt vahvuudeksi. Melua en siedä - se nousee aina raja-aidaksi minun ja muiden välille. Tahdon, että myös hiljainen puhe kuullaan. Jos havahtuu kuuntelemaan tuulenpuuskien ääniä, aistit valpastuvat, tuntemukset heräävät ja muutos on alati läsnä. Vähäinen riittää, koti ulottuu taivaanrantaan eikä tarvitse kiirehtiä enää kauemmas.