Valo yössä

Kuvasta: Olen koko aamun kiroillut filmikohtauksen kuvakäsikirjoituksen skannauksen kanssa, mutta mukaan livahti pieni eläinkin.

Olen viime aikoina pitänyt David Bowien Motel -kappaleesta - lopussa jännitys hallitusti "räjähtää" - sekä kolmikosta Sweet thing-Candidate-Sweet Thing (reprise). Ne raastavat sopivan hellästi sisinpääni. Ne käsittelevät ei ainoastaan läheisyyden kaipuuta, vaan myös sen määrätietoista hakemista kaaoksesta huolimatta. Haluaisin lisäksi kuunnella The Mars Voltaa.


Eräänä aamuna kaartaessani Jyväsjärveä kiertävälle kevyen liikenteen väylälle heitin katseeni jälleen järven yli, ja Rantaväylällä vastarannalla kulki ainoastaan ambulanssi. Muuten sillä hetkellä tiet olivat vapaat muista autoista. Ajattelin "Näin kuuluisi olla".

Puhun itselleni. Rauhoittavia, hiljaisuudesta kumpuavia lauseita. Useimmiten en ajattele sanallisesti, mutta kirjoittaessani lauseet tiivistyvät kuin kosteus pisaroiksi metallipinnalle. Kun puhun itselleni, kuulen äänen, joka on enemmän minun kuin äänihuulilla muodostamani. Siihen yhdistyvät kaikki äänensävyt, joilla minua on puhuteltu (käsittäen läheiset, tuttavat ja mm. kulttuurin normistot), ja perimmiltään siinä soi ydinminuuteni vakaa, varma ja hiljaisen toteava ääni (englannin sana 'murmur' osuu lähemmäs kuin suomen staattisempi 'mutina'). Kuulostaisiko liian rajatietoa lähenevältä tai metafyysiseltä haihattelulta, jos sanoisin, että mielessäni soivat paitsi menneisyyden, myös tulevaisuuden äänet? Tarkoitan sillä niitä aavistuksia, joita koen läheisteni kautta. Tietyillä episodeilla, sykleillä ja teemoilla on taipumus toistua ihmisten, ja varsinkin samanlaisten ihmisten elämässä. Eilen illalla kotiin palatessa päiväni ajatukset tiivistyivät jälleen ulkoa haettuihin ääniin, jotka olivat eläneet kokemusmaailmaani seuraten. Mm. seuraavat säkeet panin merkille:

And I love my sister
Who knows how I've missed her

Ja lisää White Stripesin sanoituksista poiketen:

Sometimes I've been jealous,
well I must be home again
I'm lonely but I ain't that lonely yet

Lyriikan vahvoihin ja monille käsittämättömiin puoliin kuuluu moniselitteisyys: Lyhyisiin ja yksinkertaisiin säkeisiin kykenee sijoittamaan kokemusten tilkkutäkin, joka saa merkitysyhteytensä ihmisestä riippuen.

Pyöräillessäni Jyväsjärven yli ihailin mosaiikkimaista jäätä, joka heijasti keinovaloa säkenöiden. Ja kaikki puheet, että saamme mustan joulun, kaamosmasennuksen oireet, yhteisesti ohuiksi jauhetut valituksenaiheet (sellainen vuorovaikutus pahimmillaan urautuu ja menettää herkkyytensä) pyyhkiytyvät mieleni pinnalta. Aamu koittaa pitkästä yöstä huolimatta, auringon valo pöllyttää taivaan pehmeänsinisiä ja vaaleanpunaisia hahtuvia, ja maahan ilmestyy ohuen ohut valaiseva kuura, vaikka ilma on kuivaa.

Tämä on valon aikaa, veljeni ja sisareni.

* * *