"Voisit kuluttaa elämäsi."

Toteutin ekskun keskustan ihmisvilinään. Monenmonta esinettä nostin käteeni ja mietin, märehdin ja murehdin - useimmat laskin takaisin. Silmäni haravoivat kyllästymiseen asti hyllymetrejä ja ihmisiä. Monet näyttivät kivistä naamaa, ulkona näin hymyileviä äitejä; itse tiedän näyttäneeni loppupäivästä jokseenkin haikealta.

Kävellessäni päämäärättömästi kuin nykyajan nomadi, tietämättä löytäisinkö mitään, silti hakien jotain itselleni, jotain rakkailleni, pitkään puhumatta ja pitkään arvioiden, aina vain arvioiden, mieleni usvista tiivistyi viileitä kysymyksiä.

Mitä teen täällä? Mitä me tavaroista saamme tai etsimme? Mitä tarkoitusta varten?

Prismaan päädyttyäni sain kassajonossa kymmenisen minuuttia lepuuttaa silmiäni edelläni asioivien perheenäitien lahjavuoressa, joka hiljalleen mureni kassaneidin käsien hellässä huomassa ja päätyi muovikassijonoksi. Ne lipuivat ulos ja pakkautuivat autoon. Ostin tarjouksessa olevia silakkafileitä ja pinsetit. (Löysin ne sittenkin, kysyttyäni. Missäs muualla kuin kauneudenhoitokrääsän kupeessa ne olisivatkaan olleet - ja toisaalta, mihin aion niitä itse käyttää?)

Luulen, että yritin kompensoida eilistä ihmistarvettani keskittymällä johonkin helppoon ja materiaaliseen - mutta teen asioista vaikeita, sellainen on mieleni. Pienet puuhani ovat hyvin merkityksellisiä (lahjanhankinnassa minulle siis riittää se, että lataan paljon merkitystä johonkin simppeliin asiaan). Ihmisten kanssa tuntee elävänsä - ja eläminen, outoa kyllä, on helpompaa kuin elämisen pohtiminen.

Popsin vuohenjuustoa, joka kummastuttaa minua rakenteellaan - siinä on jonkinlaisia kiteitä. Kohta teen lanttulaatikkoa. Huomaan juurtumisentarpeeni ilmenevän mm. ihanteelliseen perinteellisyyteen, ekologisiin mielikuviin, jopa pastoraalitunnelmiin etsiytymisessäni. Voi, rakas lukija, suo anteeksi jos hämmennän sinua toisinaan pitkillä sanoilla. Toivon myös etteivät ajoittaiset itseinhoiset ja ylikriittiset puheenvuoroni pelästytä sinua. (Unohdan jatkuvasti, että blogiani saattavat lukea muutkin kuin ihmiset, joiden kanssa tunnemme lähikotaisin [sic!]. Tuntemisessa on tärkeeä historiallinen ulottuvuus, tapa muuttua.)

Tosiaan, kirjat eivät näin joulun alla tarjoakaan minulle tyydytystä. Mieltäni harmittaa se, että voisin olla rakkaiden olentojen seurassa. En tiennytkään olevani näin sosiaalinen ihminen.

Kuuntelen läheisiäni verkon välityksellä, mutta oikeasti haluan puhua heidän kanssaan kasvokkain. Tajuan tekeväni virheen, jos jätän ystäväni sellaisen syyn takia, joka voisi odottaa - Vaikka miten yritän tehdä muuta, saan jotain aikaan vain muiden kanssa. (Ensi vuoden puolella olisi tarkoitus aloittaa mm. lukupiiriä.) Tahdon kuluttaa elämäni viisaasti, jakamalla sitä tarvitseville.

Innostun tekemään ruokaa, kun olisi opiskeltava. Minun... on saatava... toteuttaa itseäni! Nähdä työni jäljet! Nautin siitä. Lanttulaatikosta tuli hyvää.